KIRJAT

Pilarihaapojen tanssi

Ilona Kinnarin toimittamana ja pääosin itse kirjoittama Pilarihaapojen tanssi on tekijänsä neljäs kirja ja kolmas runokokoelma. Teos kirjoittaa auki tekijänsä matkaa lapsuudesta alkaen ja antaa äänen myös tämän perheenjäsenille. Ilona Kinnari on raisiolainen kirjailija ja kuvataiteilija.




Teoksessa on runoja myös Kinnarin perheenjäseniltä eli isältä Yrjö Kinnarilta (1897 - 1974), äidiltä Anna Juliaanalta (1913 - 1979) sekä sisarilta Anni Rita Inkeriltä (1935 - 1973), Ainolta (1936 - 1971) ja Kaisalta (1939 - 2011) että veljeltä Alpolta (1942 - 1971).

LUKIJALLE

Tänään on oikein loskapäivä, onneksi kengät eivät kastuneet, kun kävin pienellä lenkillä, sitä on raskas kävellä, ostaa jalkoja. Tänään on myös Runebergin päivä, sain vuosi sitten tietää, että olen hänen sukuaan.

Tämä kirja on syntynyt kahdesta ideasta, toisessa kädessä perherunot ja toisessa pilarihaaparunot. Aloin kirjoittaa tätä
muutama vuosi sitten katsellessani Uudenkaupungin sairaalan ikkunasta pilarihaapojen kullastumista syksyn tullen. Ja kun kävelin puiden alla värikkäiden lehtien lennellessä ympärilläni.

Perheessäni Pohjanmaalla oli kahdeksan jäsentä, joista seitsemän kirjoittivat runoja, isä ja äiti, kolme siskoa ja veli ja minä nuorin. Kyläkirjaston pitäjä muisti aina perheestämme sen, että luimme paljon ja kirjasto oli liian pieni lukemisen haluun nähden. Itse muistan kaupunkireissun, kun pääsin valitsemaan isosta kirjastosta lukemista. Valitsin kaikista kirjoista Anni Swanin suuren satukirjan, missä kuvitus myötäili hyvin tekstiä.

Kerran he kaikki olivat luonani. Taas tätä kirjaa tehdessäni ja löytäessäni heidän runonsa, tunsin suurta rakkautta ja
kiitollisuutta heitä kohtaan, kun sain heiltä niin paljon kannustusta pyrkimyksissäni. Tänään he ovat jo poissa ja minä jäin toteuttamaan heidän unelmansa.

Kiitokset haluan ilmaista nykyiselle kustantajalleni, kirjoituskurssilaisille ja kurssien opettajille. Kiitoksen
ansaitsevat myös lapseni ja lastenlapseni, muut sukulaiset ja ystävät, jotka ovat tukeneet ja kannustaneet jatkamaan kirjoittamista ja tämän runokirjan tekemistä.

Raisio 5.2.2022

Ilona Kinnari


Sydämessä koivun valo -runokirja

Osta suoraan Ilonalta, ota yhteyttä!


Askel huimaavien kuilujen yli

Ilona Kinnarin kirja Askel huimaavien kuilujen yli on hänen kolmas teoksensa, sukukirja ja mieleenpainuva muistelmakertomus suomalaisen sisukkaan nuoren naisen kasvuvuosista sodan jälkeisestä ajasta 1970-luvun alkuun saakka. Kinnari kuvaa hellästi ja ymmärtäen pohjalaista sukuaan ja perhettään, lapsuuttaan ja tyttövuosiaan pieneen punaiseen mökkiin maaseudulle syntyneenä suureen ikäluokkaan kuuluvana perheen kuopuksena. Hän kertoo perhe-elämän pienistä ja suurista kohokohdista, elämän avautumisesta ja oppikouluun lähdöstä. Kinnarin tie vie myös kaupunkiin, matkoille 1960-luvun Lontooseen, myöhemmin opiskelemaan, työhön ja avioliittoon Turkuun. Elämänmakuinen selviytymistarina sisältää myös askelia huimaavien kuilujen yli.

Julkaisuvuosi: 2015 • Kustantaja: Lighthouse Consulting/Enostone • Kieli: fin • Sivumäärä: 95 • ISBN: 9789525960365

SADE SIUNAA MAATA

Keskiviikko 15.6.2022 - Ilona Kinnari

SADE SIUNAA MAATA

Tänään löysin keltaisen kevätesikon, tiedän se on Ahvenanmaan maakuntakukka niin kuin kielo on koko Suomen. Muistan kuinka oppikoulussa pidin kovasti kasviopista ja minulla oli opettajana Esteri Laine, suloinen, pieni harmaakutrinen ja hyväryhtinen nainen, joka piti minusta. Hän piti siitä, että osasin kasvioppia kympin edestä ja osasin keskustella hänen kanssaan. Kun kerroin hänelle, mitä harrastin: kirjoittamista, kuvaamataidetta, postimerkkeilyä, runojen ja kuvauksien kirjoittamista, myös päiväkirjaan merkitsin kaiken, mitä minulle tapahtui. Aina valitin aloittaessani kirjoittaa, että en ehdi kirjoittamaan, kun kaikkea tapahtuu niin paljon.

Esteri kertoi toisille luokassa harrastuksistani ja lisäsi, siinä esimerkkiä teille muille. Kuvaamataidon ja Kaunokirjoituksen opettajana toimi voimakaspiirteinen vanha isokokoinen nainen.

Kommentoi kirjoitusta.

YLLÄTYS LAUANTAI

Sunnuntai 14.3.2021 klo 6.15 - Ilona Kinnari

Olen kirjoittanut tekstissäni, joka julkaistaan tänä vuonna ja jonka otsikkona on "Voimanlähteitäni" 

1 kommentti . Avainsanat: Inspirtaatio, kauneudentaju

KAKSI SAMAN SUVUN SYNTYMÄPÄIVÄÄ

Keskiviikko 10.2.2021 - Ilona Kinnari

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: RUNOILIJA JA PEKKAPOIKAKAKTUS

Helmenkirkkaus toi uutisen

Tiistai 9.2.2021 - Ilona Kinnari

Unelmien matka Ylöspäin

MINULLE ON ANNETTU VEDEN RAUDAN AVAIMET 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Runeberg ja Vionoja

TOUKOKUU ON ALKANUT

Maanantai 4.5.2020 klo 19.53 - Ilona Kinnari

Monen harmaan ja osaksi tuulisen päivän jälkeen,

heräsin lämpimääm aamuun. Tuuli oli puhaltanut

puhtinsa loppuun ja tulossa oli kaunis päivä.

Vein pyykit jo kahdeksalta aamulla kuivamaan 

ulos ja lähdin lenkille. Kävin salaisessa puutarhassani

ja laitoin ystävälle kirjeen postiin.

    Palasin lenkiltä ja uppouduin kirjoittamiseen.

Kohta tapasin oman kuntouttajani What´Appissa. 

Onhan se hyvä kokemus. Alan oppia liikkeitä,

jotka auttavat pitämään kuntoa yllä. 

Tämä tästä kohtaa päivieni sisätöä. 

Oli hyvä päivä.

Kommentoi kirjoitusta.

Timantti

Lauantai 2.5.2020 - Ilona Kinnari

Timantti

Istun tässä rannalla

ja elämäni hiekka valuu sormieni läpi.

Luen kultaista hiekkaa kuin Sanoja

sen harmaita ja vihreitä aaltoja.

Enää en itke

vaan hymyilen -

hymyilen vihdoin kyynelten läpi.

                    Ja syliini putoaa kirkas timantti.

1 kommentti . Avainsanat: Elämän hiekka